Suomi vs. Australia
The Lewis model
Jotta blogista löytyisi jotain järkevääkin luettavaa, kirjoitan tällä kertaa Suomen ja Australian eroista/yhtäläisyyksistä Lewisin mallin pohjalta. Lewis on siis tyyppi, joka on nähnyt paljon maailmaa ja jopa työskennellyt useassa eri maassa. Hänen mukaansa ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään käyttäytymisensä mukaan. Kolme ryhmää ovat linear-active, multi-active ja reactive. Jokaista ryhmää kuvaa omat käyttäytymistä kuvaavat piirteensä.
Lineaarisaktiiviseen ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka puhuvat puolet keskustelun ajasta, tekevät yhden asian kerrallaan, suunnittelevat tarkasti etukäteen, ovat kohteliaita mutta puhuvat kuitenkin suoraan, osittain peittelevät tunteitaan, ovat työ-orientoituneita ja pitäytyvät faktoissa.
Multiaktiiviseen ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka puhuvat suurimman osan aikaa keskustelussa, tekevät montaa asiaa samaan aikaan, suunnittelevat asioita vain pääpiirteittäin, ovat tunteellisia ja näyttävät myös sen sekä pitävät tunteita tärkeämpinä kuin faktoja ja ovat ihmis-orientoituneita.
Reaktiiviseen ryhmään kuulvat henkilöt kuuntelevat suurimman osan aikaa keskustelusta, reagoivat kumppanin toimintaan, suunnittelun sijaan noudattavat perusperiaatteita, ovat kohteliaita ja epäsuoria, eivät näytä tunteitaan, ovat erittäin ihmis-orientoituneita ja pitävät lausumia/toteamuksia lupauksina.
https://www.crossculture.com |
https://www.crossculture.com |
Tällaista tänään.
Lotta : )
Kommentit
Lähetä kommentti